Lonkkanivel

Lonkan ultraääniohjattu puuduteainepistos erottamaan lonkkanivelen kiputiloja muista lonkan seudun kivuista

Lonkan ultraääniohjattua nivelen puuduteainepistosta käytetään erottamaan lonkkanivelen kipua muista lonkan alueella tuntuvista kiputiloista. Näille muille kiputiloille on yhteistä se, että ne tuntuvat lonkassa, mutta aiheuttaja onkin lonkkanivelen ulkopuolella. Röntgen- tai magneettitutkimuksetkaan eivät aina selvitä kivun syytä.

Lonkan etupuolella tuntuvat kivut voivat olla heijastekipuja vatsaontelon ja lantion sisäisistä rakenteista. Muita lonkan etupuolella tuntuvia kiputiloja ovat erilaiset vammat lonkan koukistajajänteessä/ -lihaksessa.

Lonkan ulkosivulla tuntuva kiputila voi olla seurausta ison sarvennoisen ympärillä olevasta limapussin tulehduksesta ja / tai sarvennoisen kohdalla kulkevan jännekalvon ärsytystilasta (iliotibiaalinen traktus). Kipu voi johtua myös raajan loitontajalihasten (m. gluteus medius ja minimus) repeämästä.

Lonkan takana tuntuvat kivut voivat johtua, paitsi lonkanivelestä, myös lannerangan heijastekivusta, iskiashermon pinteestä ja hamstring lihasten ärsytystiloista.

Ultraääniohjattu pistostekniikka on tärkeä, koska sillä varmistetaan pistoksen kohdistuminen juuri lonkkaniveleen. Diagnoosia tehtäessä on oleellista tietää mikä rakenne puudutetaan. Ulträäniohjaus on helposti järjestettävissä tavanomaisen vastaanottokäynnin yhteydessä. Jos vika on lonkkanivelessä, voidaan pistoksella myös samalla hoitaa kipua . Puuduteainepistokseen voidaan nimittäin yhdistää myös lonkan tulehduksellista tilaa rauhoittava kortikosteroidi tai hyaluronaattivalmiste.

Kirjallisuutta

Chamberlain R. Hip Pain in Adults: Evaluation and Differential Diagnosis. Am Fam Physician. 2021 Jan 15;103(2):81-89. Erratum in: Am Fam Physician. 2021 Mar 1;103(5):263. PMID: 33448767

Kuvia normaaleista ja kuluneista lonkkanivelistä

Lonkkanivelet
Lonkkanivelet
Normaali lonkkanivel
Normaali lonkkanivel
Kulunut lonkkanivel
Kulunut lonkkanivel
iStock-480846317
PlayPause
previous arrow
next arrow