Arkisto
- 05.10.2015 Tutkimus osoittaa, että puolitekonivelen asentaminen on turvallisempaa kuin kokotekonivelen - ja tuottaa toiminnallisesti paremman polven
- 13.09.2015 Uusia leikkausmenetelmiä vasaravarpaan ja vaivasenluun aiheuttamissa vaivoissa
- 08.12.2013 Osalle lonkkapotilaista pinnoitetekonivel (BHR) on paras vaihtoehto
- 11.03.2013 Hoitoa antavan sairaalan voi itse valita
- 09.03.2012 Mietteitä SoTe-eMBA 4 kurssin päättyessä maaliskuussa 2012
- 10.03.2013 Lonkkamaljan korjaus on mahdollista
- 16.02.2013 Nilkan nyrjähdys – yllättävä selitys pitkittyneelle kivulle
- 16.01.2013 Toivu rannemurtumasta nopeasti ja notkein rantein
- 16.10.2012 Lonkkakivut haltuun ajoissa
- 17.10.2012 Tekonivelrekistereistä ei saada vertailukelpoista tietoa eri tekonivelistä
16.01.2013 19.10
Toivu rannemurtumasta nopeasti ja notkein rantein
Murtunut ranne jäykistyy usein kipsaushoidon aikana. Tutkimuksen mukaan jäykistymistä voidaan ehkäistä lyhentämällä kipsausaikaa. Jotta toipuminen sujuisi mahdollisimman nopeasti, ranteen varovainen liikuttelu kannattaa aloittaa jo varhain.
Tutkimus rannemurtuman hoidosta
Tutkimuksessa todettiin, että varhain aloitettu ranteen liikuttelu ei ole vahingollista rannemurtuman paranemiselle tai hoidon onnistumiselle. Lisäksi ranteen liikkuvuuden ja kämmenen puristusvoiman todettiin palautuvan merkitsevästi nopeammin, kun kipsausaika oli hieman tavallista lyhyempi.
Tutkimuksessa oli mukana 90 rannemurtumapotilasta, joiden kipsausaika oli joko kolme tai viisi viikkoa. Seuranta-aika oli kaiken kaikkiaan kolme vuotta.
Millet, P.J. & Rushton, N. 1995, "Early mobilization in the treatment of Colles’ fracture: a 3 year prospective study", Injury, vol. 26, issue 10, pp. 671-675.
Oma esimerkkitapaukseni
Esimerkkipotilaani on 14-vuotias jääkiekkoilija, jonka vasen ranne murtui taklaustilanteessa siten, että raaja oli ranteen kohdalta vinossa (kuva 1). Murtuma vedettiin puudutuksessa paikoilleen ennen kipsaamista (kuvat 2 ja 3). Kipsausaika oli kaksi viikkoa, jonka jälkeen rannetta alettiin liikuttaa päivittäin vähintään tunnin ajan. Muuten raajassa pidettiin irrotettavaa tukea.
Murtuman asento säilyi, ja murtuma todettiin oireiden ja röntgenkuvan perusteella luutuneeksi neljän viikon kuluttua onnettomuudesta. Tässä vaiheessa potilas kykeni jo tekemään etunojapunnerruksia ja ulkoinen tuki oli käynyt tarpeettomaksi. Viisi viikkoa murtuman jälkeen potilas kykeni kiertämään molempia ranteitaan yhtä hyvin ja suoriutui leuanvedosta normaalisti.
Tämän potilastapauksen perusteella 3–5 viikkoa on tarpeettoman pitkä aika pitää ranne kipsissä liikkumattomana. Nivelten jäykistymisen välttämiseksi ranteen kevyt liikuttelu tulisikin aloittaa valvotusti jo paljon aikaisemmin.